Vastaava raportoi Suomesta, että tällä hetkellä raksalla on menossa kantavien väliseinien muuraus. Yläpohjalankut saapuivat keskiviikkona ja ensi viikolla pääsevät sitten nostamaan niitä paikoilleen. Eli työt etenee ihan aikataulussa, vaikka sadepäiviä onkin kertynyt.

Meillä alkaa kesälomat samaan aikaan kuin muutetaan Suomeen. Kesäloma tullaan pyhittämään täysin raksalle. Tarkoitus olisi tehdä vesikatto ja aloittaa sisähommia siten että saataisiin lattiavalut tehtyä jotta pystytysporukka pääsee tekemään kevyet väliseinät. On melkoinen muutos ryhtyä ihan oikeasti tekemään raksan eteen hommia. Tähän saakka ollaan oltu sivustaseuraajan ja laskunmaksajan ominaisuudessa.