Viime viikon lopulla saimme myös toisen luonnoksen talosta - valitettavasti kuvan liittäminen tänne blogiin onnistuu vasta ensi viikolla. Rakennus on toisessa luonnoksessa myös kolmessa tasossa, mutta makuuhuonesiipi on siirtynyt itään ja ph/s/kk-tilat länsisiipeen sekä talousrakennus kiinni taloon pohjoisessa. Tilaratkaisut olivat huomattavasti selkeämmät kuin ensimmäisessä luonnoksessa sekä talon bruttoneliöt olivat hieman pienemmät vaikka huoneiden koot suurenivat. Päätimme siis lähteä viemään ark-suunnittelua viimeisimmän luonnoksen perusteella eteenpäin.

Vastaava työnjohtaja saatiin myös palkattua, hän tulee toimimaan laajennetulla työnkuvalla. Eli hänen vastuullaan on aikataulutus, tarjouspyyntöjen tekeminen ja vertailu, urakkaporukoiden hankinta, laajennetut tarkastukset yms...Työtunteja tulee kertymään noin 140...150 h.

Keittiötä ollaan kovasti mietitty ja kivasti on Suomesta tilaamiani esitteitä tipahdellut postilaatikkoon jopa tänne kaukomaille.