Allekirjoitimme arkkitehti- ja pääsuunnittelusopimuksen viime viikolla ja ensimmäiset luonnoskuvat saamme varmaankin helmikuun aikana. Arkkitehti on nuorehko nainen ja tuntuu että meillä kommunikaatio toimii oikein hyvin enkä usko ongelmia tulevan suunnittelun aikana. Rakennuslupaa voinemme hakea huhtikuun aikana ja lupa pitäisi olla käsissä siinä vaiheessa kun tontille pääsee töihin. Kaupunki on luvannut että rakentamaan pääsee toukokuussa, mutta luulen että aikataulu venyy ainakin jokusen viikon. Olemme antaneet arkkitehdille mielestäni hyvät lähtötiedot ja hän tietää mitä haluamme tyylillisesti sekä tilojen suhteen.

Kävimme myös tutustumassa tontillamme ensimmäistä kertaa ja voisin sanoa että se oli pieni "järkytys". Tontti ei topografiakuvien puolesta vastannut todellisuutta, sillä tontilta löytyi sellaisia pinnanmuotoja joita ei karttojen perusteella pitänyt olla olemassa. Oli pientä nyppylää, jyrkkää alamäkeä sekä jopa pieni supan näköinen lammikko jossa oli hieman vettä. Kävimme tontilla arkkitehdin ja rakennusliikkeen edustajan kanssa ja he vakuuttivat että tontti ei ole mitenkään mahdoton, vaan siihen saadaan talo aseteltua tontin monimuotoisuutta hyväksi käyttäen.

Tässä kuvan meidän kadulta, meidän tontin etureunaa oikealla:

324889.jpg

Mies seisomassa tontilla risukasan keskellä, nyppylän päällä. Tuon nyppylän jälkeen on noin metrin jyrkkä lasku:

324897.jpg                        

Risuja riittää, sekä myös aika paljon kivenlohkareita. Tontti varmasti näyttää ihan erilaiselta sitten kun se saadaan siivottua:

 324894.jpg                 

Seuraava askel on pintaavaaituksen tilaaminen kaupungilta sekä mahdollisen maaperätutkimuksen tekeminen. Maaperätutkimus ei ole pakollinen, koska maaperän pitäisi olla moreenipohjaista.